Fun Design
17.04.2009
Lahden kaupunki pyytää maakunnan kuntia sekä maakunnan ulkopuolisia Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän ja Päijät-Hämeen koulutuskonsernin jäsenkuntia mukaan UusiKunta-selvitykseen. Lahti on lähettänyt kunnille mukaantulosta lausuntopyynnön ja toivoo, että vastaukset saadaan mielellään jo 10. kesäkuuta mennessä. Nyt esitetyn selvitystyön tavoitteena on elinvoimaa ja hyvinvointia vahvistavan ja kuntalaisten palveluita kehittävän uuden kuntarakenteen aikaansaaminen.
Kutsukirjeen sisältöä on valmisteltu alustavasti maakunnan kuntajohtajaryhmässä sekä maakunnallisen Paketti-hankkeen johtoryhmässä, jossa ovat mukana maakunnan kaikkien kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat. Kirjeessä kuntien toivotaan lausunnossaan kertovan, ovatko ne halukkaita osallistumaan kuntarakenneselvitykseen, jossa samalla laaditaan myös yhteinen luonnos yhdistymissopimukseksi. Lisäksi kunnilta tiedustellaan, onko joitain sellaisia asioita, joita kunnat haluaisivat vielä sisällyttää selvitystyöhön tai jättää siitä pois.
Laaja selvitys
Selvityksessä on tällä hetkellä mukana yhdeksän
asiakokonaisuutta. Selvityksessä arvioidaan
yhdistymisen vaikutukset kuntatalouteen,
selvitetään uusia käytäntöjä
paikallisdemokratian tukemiseen sekä etsitään
uusia ratkaisuja asukasvaikuttamisen ja
-osallistumismahdollisuuksien vahvistamiseen.
Lisäksi määritellään uuden kunnan eri alueiden
palvelutarpeet ja -tasot sekä turvataan
nykyisten hyvien käytäntöjen jatkuminen ja
selvitetään uusia, niitä täydentäviä
vaihtoehtoisia palvelutuotantotapoja.
Määritettäviksi tulevat myös ne keinot, joilla turvataan ja vahvistetaan uuden kunnan eri alueiden paikallisen identiteetin ja elinvoiman säilyminen. Lisäksi määritetään uuden kunnan vetovoima- ja elinkeinostrategia ja siihen käytettävät voimavarat ja –keinot, mukaanlukien maankäytön suunnittelun tavoitteet. Myös uuden kunnan henkilöstöstrategian sisältö määritetään. Lisäksi selvitetään yhdistymisen vaikutukset kuntayhtymiin ja muihin kuntien omistamiin yhteisöihin.
Hartolan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Nastolan ja Padasjoen kunnat sekä Lahden kaupunki päättivät yhteisesti ryhtyä tunnustelemaan kuntarakenneuudistuksen mahdollisuuksia joulukuussa 2007. Seitsemän kunnan yhteinen esiselvitys valmistui kesäkuussa 2008.